sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Blogiin eloa ja uutta motivaatiota

Blogiin eloa! Hevonen ollut hieman saikulla enemmän tai vähemmän niin ei ole ollut aiheita mistä kirjoitella, sekä itsellä stressin poikasta jos minkämoisista asioista. Oli mulla tossa yksi aihe mistä piti kirjoittaa mutta se on vielä pahasti kesken, sen verran voin paljastaa että aiheena on Ratsastajan hyvinvointi vs. hevosen hyvinvointi, mutta katsotaan mitä siitä tulee - ja kuinka pitkä :D
Koirien kanssa olen nyt harrastellut kun hevonen ollut puoliksi telakalla ja puoliksi töissä, ollaan todella kevyesti menty sekä fysioterapeutti kävi pari viikkoa sitten meidän tallilla. Löysikin oikean puolen lonkasta sanomista ja nyt mennään paljon puomeja.


Mutta huh huh! Olipas valmennus, juuri kotiuduttiin reissulta mikä alko jo ennen kello 15, tosin käytii vanhemmillani syömässä, kun ei jaksanut enään itse ruokaa tehdä :D
Oltiin tosiaan maneesilla valmennuksessa mieheni kanssa (hän siis toimi lähinnä hevosenhoitajana). Otin nyt kuukaudeksi maneesikortin läheiseltä tallilta kun ei tuosta kentästä ota selkoa missä kunnossa se on minäkin päivänä, niin ainakin vapaapäivinä saan heittää traikun perään ja lähtee maneesille. T kävi tosiaan pitämässä mulle valmennusta, joka olikin aika rankka siihen verrattuna mitä ollaan nyt tehty, olen ottanut Deebon kanssa aika kevyesti kun se on ollut vähän epämääräisen epäpuhdas ajottain - vaikka tosin ainoastaan juoksuttaessa.... mutta silti.

Pari kuvaa edelliseltä päivältä, sanojeni mukaan tosiaan oli kuin "pitkä pötkö mihin ei saa mitään tuntumaa" . 27.2. Kuvaajana: Hissu Toivonen


Väistön tynkää, joka tuntu olevan hirmu hankalaa sekin. 27.2. Kuvaajana: Hissu Toivonen


Oltiin kerrankin aikataulussa maneesilla ja kerkesinkin hyvin verkkailemaan, otin pitkät alkukäynnit, paljon eteen-alas ravia ja rentoa vähän reilumpaa laukkaa. T:n saapuessa paikalle hän kyseli kuulumiset jonka jälkeen alettiin tekemään töitä ravissa, ravi-käynti siirtymisiä PALJON koska oli edellisenä päivänä ollut mun sanojeni mukaan "kuin pitkä pötkylä johon ei saa tuntumaa - kaikenlisäksi painoi kädelle". Tämän jälkeen aloitettiin fysioterapian kotihoito-ohjeiden mukaan tekemään etuosakäännöksiä, onko muilla samoja ongelmia että meinaa mennä etu -ja takaosakäännökset AINA sekaisin? Tiedän ne kyllä teoriassa mutta hevosen selässä olen välillä "vähän" kujalla. Jotenka, tälläkin kertaa olin aluksi vähän kujalla mihin asetan ja mikä kääntää - lopuksi tulikin ihan kivoja etuosakäännöksiä, kunhan muistin ratsastaa myös ne viimeiset askeleet. Tämän jälkeen tehtiin niitä vaikeita väistöjä, mä en leikä hevonenka! Vaikka ne onkin hyviä harjoituksia, niin liikaa liikkuvia osia ja ne meinaa aina mennä ihan vinksinvonksin, T helpotti vaikeamman puolen väistöä niin että tehtiinkin muutama askel jonka jälkeen suoristus ja taas väistö. toinen tehtiin ihan normaalisti. T sanoi että viimeinen vaikeamman (oikealta-vasemmalle) oli ehkä paras mitä ollaan meidän elinaikana tehty! Hyvä Debis! Tässä postauksessa on paljon valmennuksesta videoita, vähän pitkiä. En juuri ollenkaan pätkinyt - paitsi tuota viimeistä videota koska kaukaa otetut videopätkistä ei juuri iloa olisi ollut. Vaikeaa oli, mutta pikkuhiljaa! Ja "riuhtomisesta" sen verran - mielummin otan sen yhden isomman pidätteen kun kymmenen pientä, siitä kun saa ainoastaan vetokilpailun. 



Seuraavaa tehtävää alustettiin tämän jälkeen hieman kahdeksikolla ensiksi ravissa jossa keskellä siirtyminen käyntiin ja tämän jälkeen laukassa jossa keskellä siirtyminen käyntiin, omaan makuuni Deebo makasi mielestäni hieman kuolaimella. Mutta T tähän komentoikin että se on nyt ollut muutenkin sen verran kevyemmällä että voi kestää hetken kun saa sen taas siihen moodiin ettei painais sieltä edestä.



Tämän jälkeen tehtiinkin aika mielenkiintoista tehtävää. Aloitettiin eka ravissa, tämä siis aloitettiin maneesin päädyn lyhyeltä sivulta. Eka voltti jonka jälkeen puolikas voltti ja suunan vaihto-voltti-puolikas voltti- ja suunnan vaihto jne. Koko maneesiin ehdin tehdä vissiinkin 4 tälläistä. Tämä mielestäni erittäin hyvä tehtävä koska mun on pakko keskittyä itseeni että en jää sisäkäteen roikkumaan, hevosen on pakko taipua sekä kyljistään jotenka mä saan olla tarkkana pohkeiden kanssa sekä vielä taipua myös kaulastaan sekä hevosen on oltava hereillä tässä tehtävässä. Tämän jälkeen tehtiin sama tehtävä mutta niin että suunanvaihdon yhteydessä oli siirtyminen käyntiin ja takas raviin. Lopuksi tehtiin tämä vielä laukassa, tässä huomasi kyllä jo selkeästi että hevonen alkoi väsyä; Eli voltille laukassa puolikkaan voltin aikana siirtyminen raviin ja takas laukkaan, huh! Jotta T vielä vähän vaikeutti tehtävää niin suunnanvaihdon yhteydessä siirtyminen KÄYNTIIN ja uus nosto! Voin kertoo että tässä vaiheessa en meinannut enään uskoa korviani :D mutta kyllä, siitäkin me selvittiin. Hevonen kyllä väsähti ja niin taisi vähän ratsastajakin ;) Huomasi kyllä selkestä että tuo vasemman puolen voltti oli vaikeampi Deebolle, koska se oikea takajalka joutuu polkea eli juuri se jalka mikä on ollut epämääräinen, jota se jättää käyttämättä. No lähiaikoina Deebolle tiputetaan tildren et jospa se siitä paranisi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti