maanantai 8. syyskuuta 2014

Super-valmennusta ja lenkkeilyä kera haukut

Mieletöntä. Oli Lauantaina "äkkilähtö" valmennukseen koska valmentajani lähtee 2 viikoksi reissuun enkä olisi päässyt tunnille ennen kisoja, joten se sai järjestymään valmennuksen vielä lauantaille aikaistamalla muita aikoja miun takia, ihana!

Verkkojen ja juoruumisten jälkeen aloitettiin tunti kolmikaarisella kiemura-uralla. Ei kummenpia ihan ok, pitää vaan huomioida hyvät tiet. Tämän jälkeen tultiin raviväistöjä, nää on aina ollut mulle henkilökohtaisesti hirmu vaikeita. Tälläkin kertaa asetin hevosta huomaamattani ulospäin ja sitä kautta hevonen tuli liian hitaaksi. Kisoissahan otin Debon liian hitaaksi oikealta vasemmalle väistössä jolloikn alkoi "pomppimaan paikallaan" ja lapussa lukikin että ei väistä. Tätä siis pitää treenata. Loppujen lopuksi tuli muutamia hyviä pätkiä joten jätettiin tämä tähän ja siirryttiin laukkatehtävään aloitettiin myötälaukalla josta täyskaarto ja vastalaukasta uralle ja muutamia askelia vastalaukasds josta käyntiin - eli sama tehtävä joka mulla tulee heA:2 ohjelmassa vastaan. Muutama hyvä siirtyminen saatiin aikaan, omaan makuun joudun edelleenkin ottamaan sen liikaa kiinni kädellä. Oikean vastalaukasta-käynti on sille huomattavasti helpompi. Tämän tehtäväm jälkeen otettiin laukan sisällä siirtymisiä sekä ihan laukka-käynti siirtymisiä. Valmentajani sanoi että nyt pitää alkaa harjoittelemaan sitä että kun tiukennan kropan lihaksiston niin hevoselle pitää tulla semmonen "ahaa nyt tapahtuu jotain" -fiilis eli toisin sanoen kun tiukennan vatsan ja muut lihakset hevosen pitää ymmärtää että nyt tulee joko siirtyminen tai lyhyempää askelta. Tätä siis treenaamaan! Lopuksi otettiin vielä keskiravit, koska sekin löytyy siitä heA -ohjelmasta. Harjoituravi-keskiravi-harjoitusravi josta puoliympyrä ja väistöllä takas uralle, tästä mä olin todella yllättynyt, se meni todella hyvin! Vaikka ne väistöt on mulle vaikeita, tällä valmennuskerralla tajusin jotain siihen suuntaan miten se pitää tehdä. Lopputunnista tuli komentti "jos näin ratsastat kisoissa niin ruusukesijoille voit päästä" ja että "en oo ikinä nähnyt että Deebo menee noin hyvin" Onneksi Deebo on aina parempi ratsastaa kisoissa. Mulla oli kyl aivan mieletön fiilis valmennuksen jälkeen. Tätä lisää! Pitäishän sille saada kaulaan ja selkään lisää massaa mutta tästä on taas hyvä jatkaa kohti maneesikautta ja treenejä. Parit kisat vielä ennen sitä.

Lopuksi parit kuvat kisoista, kiitoksia kuvaajalle! Vastalaukat näyttää viel tuskalliselta mutta pikkuhiljaa :)






Nyt eilen meni vuokraaja maastossa ja tänään olen totaaliväsynyt töiden takia että saa neiti vapailla ja huomenna menee taas vuokraaja ratsastamaan, jos sitten keskiviikkona menisin ja torstaina olisikin estetunti pitkästä aikaa. Jännittävää. Oltiin eilen mieheni kanssa Hyvinkään kytäjällä lenkillä 8,5 km tuli talsittua! Oli kyllä kivat lenkkimaastot, varmasti menen uudestaakin. Serakin suostuu liikkumaan kun pääsee vapaana menemään.




sunnuntai 31. elokuuta 2014

Rira 31.8 ja "sm-tason hevonen"

Elämäni ensimmäinen A-ohjelma suoritettu, luokkana toimi heA:2. Startattiin taas kymmenentenä, siit on tullu meijän vakio lähtönumero ;) Eli noin kello yhdentoista aikaan. Verkassa en ottanut laukkoja muuta kuin ihan vain hieman ja hidasta laukkaa, ettei hevonen kuumu niistä ja muutu radalla vahvaksi. Hevonen tuntui kyllä todella hyvältä, kuunteli hyvin pidätteitä ja jalkaakin ihmeen hyvin. Vasen pohje toki olisi saannut mennä paremmin läpi, mutta ei paha ollenkaan. Hetki kävelyä ja radan "sivuun" verkkaamaan, otin vain ravi-käynti siirtymiä ja tässä vaiheessa hevonen alkoi väsyä ja muuttui jo hieman etupainoiseksi. Ei jaksa vielä kantaa iteänsä tarpeeksi.


Tässä huomaa hyvin että on vähän etupainoinen ja vahva kädelle. Ja mun tuskainen ilme ;) 



Radalle ei tuijotetellut mitään, mistä olin positiiviseesti yllättynyt. Radassa oli hyvä pätkiä mutta ehkä isoin ongelma oli se etupainoisuus ja sitä kautta vahva kädelle. Keskihalkasijalla pysähdykset olisi saannut olla sekä suorempia että sen suun vois pitää Deebo kiinni! Aina tää sama ongelma kisoissa, lähdin alkutervehdyksestä vähän liian hätäsesti joten meni käynnin kautta raviin. Keskilaukkaa en uskaltanut hirveesti tehdä kun siinä on se vaarana etten saa sitä kiinni, Debolle on noi lisäykset sillä haastavia että menee vahvaksi ja kuumuu niistä, joten paperissa lukikin että "selkeämmin", paitsi keskiravit meni paremmin parhain koko lapun numero saatiin niistä eli 6,5 pistettä ja siinäkin luki "vielä selkeämmin".  Väistöis jäi takapää hieman jälkeen ja olisi saannut muutenkin väistää selkeämmin. Vastalaukoista olin tosi yllättynyt ne tuli ja meni ihmeen hyvin, kun esittää välillä hienoja vaihtoja :D Kenttä/estehevonen kun on, pidin vain vahvan tuntuman ja ratsastastin sisäjalalla niin kyllä ne sieltä tuli. Huomasin kyllä laukkatehtävissä että mun takapuoli oli varsinkin vasemman kierroksen vastalaukkatehtävässä ihan irti satulasta eli silläkin olisi saannut vaikutettua vielä kun sais laitettua takapuolen penkkiin. Käynti myös oli mielestäni ok, pitkin ohjin käyntiä olisin saannut ratsastaa paremmin, jäin matkustelemaan. Mutta se sentäs käveli eikä ollut hätänen, kun ne käyntiosuudet oli laukkatehtävän jälkeen mikä ei ole todellakaan helppoa tolla hevosella. Muutamas laukannostossa ja pysähdyksessä nosti myös turvan ylös josta maininta paperissa. Parhain Deebo <3 Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, jäi itselle tosi hyvä fiilis noin meidän ensimmäisestä HeA ohjelmasta. Paperissa luki "Kiva hevonen, saisi liikkua paremmin eteen ja varo ettei mene luotiviivan taakse" Jep, allekirjoitan. Prosentteja kertyi 57,586%. Mulla oli oikein katsojakaarti mukana kun oma mies, äiskä ja sen naapurin likka sekä kaverini Nea kuvailemassa, kaikki blogikirjoituksen kuvat siis ottanut Nea R.


Video kuvattu vähän hassusta kulmasta ja siten vähän kaukaakin... 

Loppuun vielä, kyllä täytyy taas ihmetellä hevosihmisiä. Meitä on arvostellut koko kauden yksi ärsyttävä hevosihminen jolla on vissiin jotain patoutumia meitä kohtaan. Deebo on hänen mielestään kisannut sm-tasoa niin mun on kuulemma helppo tulla sm-tason hevosella pikkukisoihin. Joopajoo... Sm-tasoa tää hevonen ei ole kisannut ja jos ois, veikkaan että ois hintalappukin ollut vähän eri luokkaa. Kävelin tänään tän kaikkitietävän ohi hevoseni kanssa jolloin sanoi jollekki tutulleen että "toi on sm tason hevonen" ja sit räjähdin ja käännyin ympäri
Minä: Ihan *********** oikeesti, voitko lopettaa ton *askanjauhamisen, tää hevonen ei ole sm tasoinen
Se: Onhan, on sillä tuloksia ja olen nähnyt kuvia!
Minä: näytä mulle yhdetkin tulokset, ei ole kisannut se on ollu sm-tason kisoissa mutta ei ole startannut sillä tasolla
Se: On kisannut ja jotain. Kansallisella tasollakin kisannut vaativaa B:tä
Minä: Niin KENTÄSSÄ ei koulussa, kaks täysin eri asiaa.
Se: niin VAATIVAA B:tä.
Minä: .............................. ja sitäpaitsi vaikka tää hevonen ois kuinka osaava niin ei se tarkota että ratsastaja olis.
Se: No tulihan se sieltä!

Jotain taisin sanoa vielä, huoh. Ei voi ymmärtää mitä nää ihmiset saa tästä? Raivostuttavaa. Joten, jossain vissiin liikkuu juttua että kisaan sm-tason hevosella niin juu en kisaa, Deebolla ei juurikaan koulua ole kisattu, muutamia luokkia esteitä ja kenttää enemmän.










 Ja tässä jäin matkustelemaan, ratsasta! 




perjantai 29. elokuuta 2014

Ojaan tai allikkoon.

Keskiviikkona mulla oli valmennus, enpä edes muista millon on mennyt noin huonosti. Jotain aivan järkyttävää. Otin tunnin maneesille että päästäis treenaamaan kunnolla sitä heA:2 rataa, koska se on sunnuntaina Riksun kisoissa. Olin maneesilla jo hyvissä ajoin ja aloitin verkkaamalla ravissa ja laukassa, ravissa tuntui ihan kivalta, mukavan rento mutta kumminkin liikkui omalla moottorilla, tein paljon taivuitteluita ja väistöjä. Laukassa huomasin että varsinkin oikessa kierroksessa on todella paljon vasten mun vasenta pohjetta - varsinkin kulmissa sen huomasi kun heitti takapuolen sisälle ja ei suostunut menemään kulmaan. Sama voltilla.


 Kisoista. Copy: Nea R.

Valmentajani tultua mainitsin asiasta sille, joka kysyi näkeekö se jotain vai *erseileekö vaan? vastasin että jälkimäinen. Hieman siinä laukkailin ja T huomasi saman. Noh aloiteltiin tunti väistöillä pituushalkasijalta pitkälle sivulle, meni ihan ok ei suurempia ongelmia ehkä takapää saisi väistää hieman paremmin. Oikealta vasemmalle selkeästi vaikeampi. Tämän jälkeen aloiteltiin tekemään vastalaukkoja, eli laukannosto pitkältä sivulta täyskaarto ja vastalaukkaa pitkän sivun loppuun asti (sori, nyt ei muistu mieleen kirjaimet :D ). Oikea taas selkeästi huonompi, vasempaan parempi. Oikeassa mun pitää muistaa istua suorassa ja katsoa kohti kirjainta, pitää asetus sekä jalalla pyytää eteenpäin. Jälkeenpäin ajattelessa koko tuntia, tämän jälkeen ongelmat alkoivat, Deebo ilmeisesti kuumuu vastalaukoista. Tehtiin muutamat ravilisäykset jossa huomsin että hevosesta tuli todella vahva. No lisäyksen jälkeen piti tehdä puoli-ympyrä jonka jälkeen väistö, kamala. Ei kuuntele jalkaa. Valmentajani neuvoi että yittää vähän johtaa ulko-ohjalla. Parempi. Tämän jälkeen piti mennä rata alusta asti. Pysähdys pituushalkaisijalla. Voi hyvää päivää. Ei tasajaloin ei kuuntele pidätystä. Ei suora. Suoraan ja oikealle. Ihan ok. Keskiravit rikko laukalle ja eikun uusiksi. Parempi. Väistöt ok, kunhan vähän johdattelin. Toiselle puolelle parempi. Laukannosto ja laukkaa, siinä vaiheessa totesin et ei *elvetti tästä tule mitään melkein itku kurkussa :D Valmentajani sitten käski tulla ympyrälle väistättämään käynnissä takaosaa ulos. Eikun neiti karkaa avuilta!!! ihan totaalisesti. Sit sanoin jo et anna raippa. No sit lentää perse. Tarpeeks kauan siinä  taistellessa valmentajani ottaa Deebon liinaan ja ottaa myös mun sisäohjan. No tästähän deebo riemastu kun töihin joutu. No muutamia kivoja suht ok pätkiä. Ja laukannostossa edelleen liinassa ja parit ok siirtymät. Kiitos ja hei. Tästä on oikein hyvä fiilis lähtee kisoihin, EIKU!? Sitten seuraava ongelma oli kuinka poistutaan maneesista, ravilla vai kävellen, Ei jumalauta mä sanon. Neiti steppailikin koko alkumatkan kotiin.... En mennyt agilityynkaan kun *itutti niin paljon :D 



 Kisoista. Copy: Nea R.

Keskiviikko illalal vielä miettiessä asiaa kun särki käsiä D:n takia niin paljon tajusin että ongelmat alkoivat vastalaukkojen jälkeen. Eli me ei luultavammin oteta juurikaan vastalaukkoja verkassa - tai laukkalisäyksiä. Ja laukkalisäykset tuun tekemään istunnalla ja ohjasta päästämällä HIEMAN. Ei oo kyllä hirmu itsevarma olo lähteä kisoihin, mutta asenteella ojaan tai allikkoon. Ulos tai tulos. Eilen Deebo sai maastoilla vuokraajani kanssa ja tänään sillä on kengitys sekä estevalmentajani tulee vähän koulimaan pounia! Katotaan kuin käy :D 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kesän kuulumisia

Puuh. Kun tulee pitkä tauko, niin sen kirjoittamisen aloittaminen on aina vaikeampaa ja vaikeampaa.
Ollut aikamoista kiirettä, meillä oli harjoitusnäyttö koulussa johon on pitänyt tehdä portfolio kansiota hieronnoista, tapahtumista ja semmosseesta ontumatutkimusta sekä tietysti pitänyt treenailla sitä varten. Jännitti kyllä ihan se harjoitusnäyttökin jo ihan älyttömästi kun tiesin että anatomiaa pitää vähän vielä kertailla enkä ehtinyt sitä kertailemaan, onneksi kaikki meni sit kumminkin hyvin! Kuulemma hyviä palasia, mutta kokonaisuus kasaan sekä enemmän äänenkäyttöä asiakaspalvelutilanteessa ja varmuutta. Kuulemma hirveesti kehittynyt kesän aikana - hyvä näin, on sitä töitä tehtykki. Näitä sit treenaillaan kuukaus ja 29.9 ois virallinen näyttö, jos se menee läpi mulla on kädessä hevosevalmentajan ammattitutkinto, hevoshierojan osaamisala! Mä niin toivon tätä. Hirmu itsevarma olo kyllä nyt! Niin aika korkealta putois jos se ei läpi menis...


Ja sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Ollaan me myös kisaltu Debonkaa, tosi kivasti mennyt kisat! Oon hirmu yllättänyt ja tyytyväinen. 3 ruusuketta tälle kaudelle, ja nyttenkin ollaan oltu 1 tai 2 päässä sijoituksista eli ei paha! Nyt startataankin sitten seuraavan viikon sunnuntaina riksussa ensimmäinen HeA - ohjelma, kyllä jännittää, meiän vastalaukat ja väistöt ei oo ihan "oppikirjan mukaan", joudun jeessaa vastalaukassa vielä todella paljon jalka-asetus-jalka-asetus-jalka... eli joudun yliasettaa sitä että pysyy vastalaukassa. Tää on niin tätä kun vanha esteheppa niin vaihtaa todella helposti. Ja väistöis jää  takapää vähän jälkeen.... Mutta huumorilla mennään, meiän seuralla on sennumestaruus siellä niin pitäähän sitä vähän tukea ;)

Ja hieman kuvia kisoista ;)






 Copy: Nea R.

 Copy: Nea R.

Copy: Nea R.

Koirat voi hyvin ja paljon ollaan uitu kesällä! Tekee hyvä tolle lonkkavikaiselle. Käytiin myös viime viikon lauantaina Ville Liukan agilitykoulutuksessa oman seuran järjestämänä. Pitkään mietin kumman koiran otan mutta päädyin lunaan! Hyvä niin. Saatiin todella paljon hyviä neuvoja. Aika perustehtävää tehtiin, missä ei ollut edes kuin putkea ja esteitä mutta erilaisia ohjaustekniikoita. Oon myös käynnyt nyt Seran kanssa (kerran ollut Lunakin) Kim Kurkisen agilitytreeneissä hämeenlinnassa, sieltä saatu myös paljon hyviä vinkkejä - ja ajatuksena tullut kyllä että koira kyllä osaa mutta jos tekee väärin niin ohjaajassa vika.

Kuvat ottanut Nea R.









Lopuks parit kännykkäkuvat mökiltä ;) Lunasta tuli tän kesän aikana vesipeto. 



maanantai 7. heinäkuuta 2014

Estetunnilla tippumista, maastoilua kera siskon sekä sunnuntain koulukisat.

Viime viikolla oli estetunti joka meni aivan loistavasti. Aloiteltiin aluksi pääty-ympyrällä kavalettien kanssa jonka jälkeen jatkettiin samaa mutta lävistäjälle ristikko - jotta saadaan tilanne haltuun niin taas pääty-ympyrällä kavelettia. Deebolla on paha tapa lähtee kiihdyttää esteen jälkeen niin ollaan tehty sen kanssa paljon kontrollitehtävää. Lopuksi mentiin myös pientä radan tynkää jossa oli linja ja yksittäinen este lävistäjällä. Korkeimmillaan taisi rata olla 80-90cm josta olen todella ylpeä! Mulla on Debonkaa tullut aikamoinen rimakammo sen kieltelyiden takia (ja oman kokemattomuuden) mutta nyt oli tosi hyvä fiilis! Valmentajani antoi hyvän neuvon "et lähde hevosta edellä hyppäämäään, jos se kieltää oot vielä satulassa ja siten et myöskään tipu sieltä" Tää neuvo oli hyvä, autto mua taas askeleen eteenpäin. Me otetiin tunnilla vaan yks kielto ja se vasta huvittava olikin! Puol kierrosta laukkaa, esteelle heppa hyppäs etujaloil mut takajaloista loppu tahti... Sit mä halasin sitä ja tulin jaloilleni alas :D
Alla video ko tapahtumasta. Pitää laitella kokonaisvideota hypyistä kun ehtii kokoamaan :)


 









Lopuksi hieno kuvakollaasi! Kattokaa tota sukeltamista :D 









Keskiviikosta käytiin siskoni kanssa ratsastamassa, ei ole ratsastanut 10-20 vuoteen kunnolla. Ja oli todella omituista kuinka hyvin se hevonen meni sil maastossa, olin ihan et vau! :) Tuli aika hiki itelle kun siinä hevosen vierellä tallusteli melkein 1,5h, hyvää lenkkiä siis!

Lauantaina oli sitten vuorossa koulukisat. Jonne mentiin hakemaan hyvää fiilistä, valmentajani oli edellisellä viikolla tunnilla sanonut "koitas nyt alkaa tuomaa niitä ruusukkeita b luokasta jotta päästäis starttamaan A:ta" totesin sille että "ota nyt huomioon että toiset ja kisat ja ja ja...." Johon totesi että "on ne mun muutkin oppilaat tuonnu -eli ihan hyvin voisit säkin" Ja mumisin jotain vastaan..... Ja hupsista! Ruusukehan sieltä tuli. tottahan toki valmentaja pääs kuittaamaan "mitä mä sanoin"  :D

Kisapaikalle tullessa katseltiin hieman ratoja ja juteltiin tuttavien kanssa kun kyseessä oli kotikisat. Kävin ilmottautumassa ja muuta touhuiluita. Ajattelin kun oli kuuma ilma että otan vain lyhyen verkan koska viimeksi kisoissa oli kuuma ilma ja Debo oli todella tahmea. Tämä oli iso virhe. Olis pitänyt ottaa pidempi verkka. Debo oli todella villi ja vahva jo verkassa ja arvasin että tästä ei hyvää seuraa, meni vaan eikä kuunnellut pidätteitä. Keskilaukat oli aika.......... mielenkiintoisia. Kun ei ollut enään kuin yksi ennen mua otin ravin ja työstin sitä siinä että saan sen rauhottumaan edes hieman. Ja radalle. Tervehdyksessä vinossa. Ravilisäykset tuli yllättävän hyvin - toki mun ois pitänyt ratsastaa loppuun asti. ravivoltit meni hyvin ja muistin taivuttaa hevosta. Kolmikaarinen suht ok - ihmettelin kun ei tullut yhdessä kohtaa komenttia siitä kun oikasin hieman. Laukassa koko pakka hajosi käteen :D Todella pitkää ja niin ei hallittua laukkaa. Keskilaukat... en ees komentoi. Ravisiirtymisen jälkeen piti tulla pysähdys peruutus joka oli jo muutenkin vaikea, no johan mä meinasin senki unohtaa... onneks muistin sitten, mutta meni aika pitkäksi. Ja vastusteli kuolainta siinä kohtaa todella paljon. Toisessa laukassa jossain kohtaa oli jo banaanina! Ja naureskelin koko loppuradan, kyllä taas huvitti! Noh tällä radalla saatiin prosentteja 61,200 josta olin kyllä todella ihmeissäni. Lastaessani hevosta traileriin tuli mun nimi ja että tällä hetkellä sijalla kolme!! Loksahti suu auki että jaa mitä.... Noh neljäs sija me loppujenlopuks saatiin. Olin kyllä ihmeissäni. Paperissakin luki että etupainoinen osittain ja pohkeen takana. Kyllä, juuri näin. Tänään sitten oli ratsastustunti ja meidän valmentajahan ihan tosissaan laittoi meidät töihin ;) Tehtiin juuri kontrollitehtäviä laukassa sekä keskilaukkoja. Alla kuvia ja videoita, merkitsemättömät kuvat ottanut Nea Rinnetmäki.


















Hieman pitkänä kulki reepo tuossa laukassa, villiheppa :) 






Ja tuskaisia lopputervehdyksiä... :D 





Paljon paljon kuvia, mikä oli lempparisi kisoista sekä estekuvista? :)