lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hyppelyitä ja maailman paras esteheppa Deeebo!

Jaahas, ollut hiljaiseloa kun meidän pöytäkone päätti hajota, nyt töissä siis kirjoittelen. Ei viitti tabletilla tai kännykällä kirjotella kun on niin tolkuttoman hidasta.

Torstaina suunnattiin audin nokka kohti hippossporttia, meni pikkasen hermo siinä vaiheessa kun oli 9 satulaa kokeillut ja kaikki valui eteen. Noh, siellä kokeiltiin 4 satulaa ja vielä katsottiin sillä "lämpökameralla" satulan sopivuus, piti olla sopiva. Eilen sit toista kertaa ratsastin sillä (ensimmäinen kerta vaan nopiaan), niin ei hitto se valuu edelleen eteen! - mie en ehkä enään kestä.... Miten voi olla, kun ei siellä hipposportissa valunut? Ei ymmärrä ei... Se on kuulemma liian leveä. Meiän tallilainen kävi myös Debon selässä ja kehui sitä hirmu kivaksi, sanoi vaan että hirmu hätänen että joku joskus antanut Debon koulutuksessa ne periksi. Nyt siis alan keskittyy siihen että heppa malttaa :) toistoja, toistoja ja toistoja.

Perjantaina hypytettiin lähes kaikki meiän tallin hepat. :) Oli kyllä kivaa ja Debo tykkäsi myös! välit on hieman liian pitkät, mutta ihan sopivat irtona menemiseen kun ratsastaja ei auta hevosta selästä käsin.



Viime lauantaina sitten meni vuokraaja kevyesti ja sunnuntaina mulla oli estetunti! Toi hevonen ei ole ikinä mennyt niin hyvin mitä meni siellä tunnilla. Tehtiin paljon kontrollitehtävää, esteen jälkeen kiini pysäytys toiseen suuntaan vaihto hyppy ja taas suunnan vaihto käynnin/seisahduksen kautta ja myös linjalla niin että muutama kerta ennen kokonaista linjaa kiinni ja peruutus! Ei hitto et olin ihna fiiliksissä tunnin jälkeen, ehkä musta tuleekin esteratsastaja ;) No ei sentäs.. ;) Keskiviikkona taas hyppelemään!


Tällä viikolla en oo käynnyt tallilla kuin keskiviikkona :D Tänään ois sit koulutunti ja tsekataan se mun satula, että mitä sille tehdään...

Mä oon ihan fiiliksissä tosta ilmasta! Ihana aurinko :) Niin on kyllä koiratkin, makaavat tuossa auringossa parvekkeen oven edessä. Auringonpalvojat <3 Eli jospa sitä lähtiskin sitten pihalle lenkille kera haukut ;)
Meiän treenit on menny koirienkaa ihan super hyvin! Saa olla taas ylpeä koiristansa, agilityohjaajakin kysyi meiän kahden viikon tauon jälkeen "ootteko te paljonkin treenannu?" Totesin vaan että ööö.... ei ollenkaan? Kouluttaja totesi että "jaaaa... mä luulin. Kun se meni noin hyvin" Mulla on vaan niin fiksu koira, Sera <3 Lunalta sais kyl tota haukkumista saada pois, ärsyttävää. Pidettiin viimeisellä kerralla Lunan ryhmän kanssa möllikisat, me tultiin Lunankaa toiseksi, meni todella hyvin! Mulla ois siitä videokin.... harmi vaan että tablet jäi koululle ja se video on siellä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Toivepostaus: Hevoshieronta

Multa toivottiin viime vuoden lopussa postausta hevoshieronnasta siitä sen opiskelusta ja muutenkin kertoa siitä. Eikös sitä sanota että parempi myöhään kun ei milloinkaan? Joten tässä se olisi. 

Meillä oli myös koulussa koko viime viikko omien luokkakavereiden näyttöjä ja arviointeja, todella raskas mutta antoisa viikko, hyvin opettavainen. Mun pitää itse kehittää rakenteen, kengityksen ja -liikkeiden arviointia, jonkin verran ergonomiaa, sekä pieniä muutamia huomautuksia tuli lihasrajoista että pitää olla tarkempi missä ne menee.  



Hevoshierojaksi opiskelu

Ainakin omalla kohdalla ollut erittäin tuskainen ja pitkä tie, kun itse käyn töissä vielä samaan aikaan kun opiskelen. Vaatii paljon ja paljon ja erittäin paljon lukemista, omistautumista ja kiinnostusta kyseiseen aiheeseen. Tietenkin, ihmiset ovat erilaisia ja oppivat erilailla - itsellä on aina ollut vaikeaa opiskelu. Kun on lahopää niin ei jää oikein mikään päähän ennenkuin kertaa sen 100 kertaa kun muut lukevat sain muutaman kerran. Myöskään opiskelu ei ole pelkästään sitä hierontaa pitää tietää kengityksestä, rakenteesta, liikkeestä, yritystoiminnasta, valjastuksesta, eläinlääkinnästä, doping- säännöistä, hevosen ruokinnasta, anatomiasta tietenkin ja jopa talliympäristö arviointi on yksi näyttö. Opiskelu ei ole pelkästään koulussa käymistä vaan se myös vaatii vapaa-ajalla paljon tekemistä, hierontoja toisensa jälkeen! Koska tätä alaa ei opi pelkästään lukemalla - vaan nimenomaan tekemällä. Itse myös henkilökohtaisesti tykkään käydä erilaisilla alaan liittyvillä luennoilla; nyt on ois käyty jo 3 erilaisen eläinfysioterapeutin luennolla ja seuraavaksi olen menossa "Ontuuko hevonen" - luennolle Hämeenlinnaan. Erilaisia tapahtumia pitää myös käydä ja niitä pitää olla ihan 5 kpl. 




Hevosen ABC, Pauli Grönberg. On lähestulkoon myös hieronnan abc, kirjassa kerrotaan hevosen luustosta, nivelistä ja lihaksistosta. 


Ja ammattilaiseksi ei tule kuin tekemällä, niin pitää osata myös arvioida sekä ravihevosia että ratsuja! Tämä on mulle ollut hirmuisen hankala tehtävä, koska olen niin ratsuihminen ku olla ja osaa. Nyt pikkuhiljaa alkanut jotain niistä ravihevosista ymmärtää, tosin saisi paljon lisää vielä ymmärtää niistä - onneksi sain asiakkaaksi kivan tallin ja lupasivat että pääsen heidän matkaan raveihinkin, jotta nään sitä maailmaa myös erilaisesta näkökulmasta. Liikkeiden ja rakenteen arviointi tulee olemaan yksi osa näytössä - jossa on mulla tällä hetkellä vielä aika paljon kehitettävää. Kotihoito-ohjeethan on myös yksi iso osa hevoshierontaa - eipä siitä hieronnasta ole hirveesti hyötyä jos käy viikko toisensa jälkeen hieromassa jotain ongelmaa mutta asiaan ei tule minkäänlaista muutosta ja jos ei tiedä ravihevosista mitään niin niitä kotihoito-ohjeita on todella vaikea antaa. Lihaskireydethän - tai vinoudet voi johtua monesta eri asiasta vääränlaiset varusteet, kengitys, rakenne, vääränlainen treeniohjelma, ratsastaja vino, hevonen ei liiku oikein, vanhasta vammasta, vamma josta ei tietoa jne jne. 


Muutama kuva; ensimmäiset kuvat ottanut Minna Kettunen ja huivi päässä olevat Reeta Lappi. 
















Ergonomia !! On myös erittäin tärkeä osa hevoshierontaa. Jos kroppa hajoaa - ei ole työkalua millä tehdä töitä. Jos tätä aikoo tehdä työksensä, kannattaa säästää itseään ja käyttää kropan painovoimaa  ja hieronta-ote ei ole hevosellekkaan miellyttävä jos ei käytä kropan painovoimaa. Itsellä on paljon ongelmia selän kanssa, joten tää on mulle erittäin tärkeää - en venyttele myöskään mielelläni hevosta, ellei ole pakko. Ja kun venyttelen, tuen kädet jalkoihin. Hieronta jakkara on myös aivan ehdoton isojen hevosten kanssa. Pitää muistaa myös ettei taita ranteita/kroppaansa sekä tietysti turvallisuus, hyvät turvakengät, siisti ja tilava työtila, huomioida missä itse seisoo ettei ole ainakaan ihan hevosen kavion potkuetäisyydellä ja itse ainakin yritän huomioida että hierontajakkara ei ole ihan takanani, jos hevonen liikahtaa niin kaadun siihen jakkaraan ja pahimmassa tapauksessa loukkaan itseni. 



Hevoshieronta
Hieronta sopii kaikille hevosille, lajista ja rodusta riippumatta. Säännöllinen lihashuolto edistää ja ylläpitää hevosesi suorituskykyä - on kyseessä sitten aktiivikisaaja, ravuri tai harrastehevonen. Hieronta on tärkeä osa kilpahevosille ja raskasta työtä tekeville hevosilla, jolloin pysytään ajan tasalla hevosen hevosen kehityksestä ja huomaamaan toispuoleisuudet ja muut ongelmat. Lihashuollon ylläpidolla ennaltaehkäistään vammojen ja revähdysten syntyä. Hierontaa voidaan soveltaa eri lajien hevosille, eri tilanteisiin kuten kuntoutukseen, valmennusohjelmaan, ja kilpailuohjelmaan sopivaksi. Hierontaa tulisi käyttää mahdollisimman paljon ennaltaehkäisevä hoitona.

Ja tuolla yllä mainitsin muutamia asioita mistä lihaskireydet mahdollisesti voivat johtua - se voi vaikuttaa hyvinkin pitkälle siihen miten hevonen käyttää lihaksistoaan ja pahimmassa tapauksessa tästä seuraa kierre, joka voi aiheuttaa lisää kipua. Hieronnan avulla saadaan lievitettyä kipua turvallisella tavalla. Lisäksi se vaikuttaa ääreisverenkiertoon, aineenvaihduntaan, imuninestekiertoon, hermojärjestelmään ja moniin muihin asioihin, olen myös kuullut että jotkut ovat saanneet helpostusta kiimahäiriöisen hoitoon. Hieronnalla voidaan myös nopeuttaa palautumista rasituksen tai vammojen jälkeen. Emmehän me ihmeiden tekijöitä ole, joten paras hyöty tulee vasta muutaman (säännöllisen) hierontakerran jälkeen. 




Deebo rentoutuu hieronnassa, pahoittelut laadusta. Kännykkäkuva. 

Kysymyksiä? Mielipiteitä tai mietteitä? 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vähän muutakin elämää kuin hevosia

Tästä tulee pitkä teksti, varoitan jo valmiiksi. En oo tosiaan nyt kirjoitellut viime aikoina ihan sen takia koska olen ollut viikon pyhätunturilla jonka jälkeen oli 3 erittäin raskasta koulupäivää.

Pyhällä oli erittäin mukavaa, reissu siis starttasi mieheni, koirien ja omien vanhempieni kanssa edellisviikon sunnuntaina, jolloin suuntamisimme autolla kohti tamperetta josta auto lastattiin junaan ja me saimme vaan matkustella ja nauttia nukkumisesta :) Matka sujui oikein malliikaasti! Mua kyllä hieman jännitti se koirien käyttäytyminen yöjunassa, kun eivät ole ikinä olleet pitkiä matkoja junassa pisin taitaa olla joku Riihimäki-Hämeenlinna :D Mutta yllättävän hyvin meni! Hetki oltiin hytissä ja paineltiin iskän ja mieheni kanssa yhdelle, äiti jäi hyttiin ja sanoi että hetken sieltä kuuluikin koirien haukuntaa, mutta olivat sitten rauhottuineet ja yö meni vallan mallikkaasti. Neidit nukkuivat koko yön! Tosin, tää pikkuneiti aina änkee mun jalkopäähän mutta eipä tuo haittaa. 

Rovaniemellä oltiin jo 7.50, Olipas ihan outoa avata hytin ovi ja katsoa, että hittolainen! Täällähän on lunta - ja paljon! Melkein metri oli siellä rovaniemen seudulla lunta.... Ennen junasta poistumista käytiin hakemassa kaakaot ja kahvit junan kahviosta ja aamupalaleivät tuli vanhemmiltani. Rovaniemeltä mentiin käymään kaupassa hakemassa evästä - ja ehkä vähän juomistakin ;) Pitäähän sitä urheillessa pitää pitää nestetasapaino kunnossa.... 
Mökki oli pieni ja hieman huonosti varusteltu, mutta kyllä siellä pärjäsi hyvin, heti valmis sauna oli kyllä ihan paras! Ihanaa päästä hiihdon jälkeen saunaan. Mökille tultaessa hetken lepo teki terää jonka jälkeen päätettiin vielä äidin kanssa käydä kokeilemassa hiihtoa, mähän siis olin jo suunnitellut että otan koirat mukaan hiihdolle - ja varusteetkin oli. Ajattelin että otan ensiksi tuon adhd:n kakaran, et se varmaan hiffaa tämän touhun - ja näin kävikin! Vitsit sillä oli kivaa, kunhan tajusi ettei koko ajan tarvitse huutaa vaan voi vaan juostakin. 
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä suunnistimme mieheni ja iskän kanssa mäkeen, muut suksilla ja mie lähdin laudalla. Hirmu hyvin tuntu tuo lasku sujuvan vaikka ollut koko talvena laskenut, ensimmäisenä päivänä oli vaan todella kova tuuli että aluksi oli vain 1 hissi auki, sitten onneksi hetken päästä tuli jo toinenkin mutta pohjoispuolelle ei päässyt ollenkaan. Ja taas hiihtämään! Hah... ajattelin et otan molemmat koirat mukaan :D tää oli kyllä virhe; Luna vaan keskitty "pään aukomiseen" ja Sera ei voinnut liikkua jos äiti oli vähänkin meistä jäljessä, veti liinat tyylikkäästi kiinni niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tosissaan ja katto mua ilmeellä "en muuten liiku" ja ai että mulla oli hauskaa! Se oli niin tosissaan :D Totesin että tämäkään ei ole Seran laji - se koira ei vaan tykkää liikkua hihnassa. Loppupäivät menikin lumilautailessa auringon paisteessa ja Lunankaa hiihdellessä - loppupäivinä alko jo tajuamaan ideaa - eikä enään ääntäkään tullut ;) Voi vitsit, on mulla kyllä hieno harrastuskoira <3 Ja kotimatkakin sujui malliikaasti, me mentiin äiteenkaa junalla muut tuli autolla! Koiratkin olivat kuulemma 12h olleet kiltisti autossa. Perjantaina oltiin siis kotona. 





















Joka ilta oli tämmöinen meno, hieman väsynyttä porukkaa :D













Tuli monta räpsittyä, lintukuvat ottanut mieheni. Mikä oli lempparisi? 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Loistavan hieno hevonen, ihanat koirat ja voi vitsit kuinka kiva viikko!

Mul ollu jotenkin ihan superkiva viikko tällä viikolla! Hepostellut, tiistaina ja eilen mennyt agitreenit ihan äärettömän hyvin! Voi vitsit et oon tyytyväinen mun koiriini. Kouluttajatkin ovat sanoneet kummastakin et "teillähän meni hyvin" No voi vitsit! Niimpä! Oon ihan liekeissä.  Eilen pyysin toista kouluttajaa jopa ottamaan hieman videota lunasta, videolta näkee kumminkin paremmin omat virheet. Koulussakin ollut tällä viikolla jotenkin ihan huippu kivaa, on tullut muutamia "ahaa" - elämyksiä, oivaltanut uusia asioita taas! Ja mulla oli keskiviikkona kyselypäivä, sanoinkin "opettajalle" että mulla on tänään kyselen tyhmiä päivä - jota ei kuulemma ole ;)




Alkuviikko mennyt Debon kanssa aika kevyesti kun oon yrittänyt saada Debon lavan aluetta auki epäsopivan satulan takia, maanantaina juoksuttelin puomeja sillä niin että joutuisi hieman venymään ja taipumaan kyljistänsä. Tiistaina sitten hieroin ensiksi yhden tallin hevosen jonka jälkeen hieroin vielä omani, lannselästä ja lavan alueesta löytyi sanomista. Välipäivät menikin vuokraaja...

Tänään mulla oli tunti, joka meni ihmeen hyvin tuolla estepenkillä. Aloiteltiin alkuverkkojen jälkeen jatkaen keventelmistä ja tehden loivaa kiemurauraa, päätyihin, jonka jälkeen vaikeentui tehtävä siten että loiva kiemura-ura josta voltti ulospäin, tässä kohtaa meinas aina vasen lapa karata alta, hirmu hankalalta tuntui tää tehtävä debolle sai olla tarkkana sisäjalan ja ulkokäden kanssa. Tämän jälkeen aloitettiin avotaivuttelut pituushalkaisijalla käynnissä jonka jälkeen ravissa - nämä menivät muuten hyvin mutta ravissa taivutus oikealla oli hankalempaa, koska tämä oli hankalaa T pyysi tekemään vielä sulkuväistöjä niin että täyskaarto josta tullaan uralle sulkuväistössä, oikealta vasemmalle väistö oli debolle hankalaa... en meinannut millään saada sitä asettumaan sisällepäin ja samaan aikaan väistämään. T sanoikin lopuksi että nyt vaan treeniä noihin sulkuväistöihin ja että taivuttelee ja taivuttelee sitä. Lopuksi tehtiin vielä kolmikaarista kiemu-uraa niin että päätyihin tuli aina voltit: ensiksi voltit ravissa ja sen jälkeen laukassa, nämä menivätkin jo hyvin kun oltiin sen verran jumppailtu hevosta. Lopuksi koko tehtävä laukassa, kerkesin jo säikähtää että "mitä, ei kai vastalaukkoja?!" Mutta ei sentäs, vaihdettiin käynnin kautta aina keskellä laukka, olin todella yllättynyt miten hyvin Debo teki ne! Vau :) Valmentajakin sanoi että sen laukka on kyllä parantunut todella huimasti, mentiin siis lopuksi ihan uraa pitkin että T näki lähteekö se kiitämään vai mitä tekee, mut sieltähän tuli todella kivaa ja rentoa laukkaa. Mutta kyllä mä sanon, toi estepenkki on aivan karsea istua, sattui ihan selkään...

Muutamia kuvia viime viikolta, kaveri tuli katteleen uutta tallipaikkaa ja hieman kuvailemaan. Kiitos taas nea ! :)


Alussa oli liian pitkät jalkkarit, kunnes tajusin lyhentää niitä :D 

Estesatula ja Debon laukka - en osaa istua.  

 Joo nyt tiedän mitä se valmentaja S tarkoittaa mun passiivisesta sisäkädestä, jepjep...



Tästä huomaa hyvin kuinka se menee lapa edellä, pitäis asettaa ulospäin...  

pakko laittaa tää, on niin loistavat ilmeet molemmilla :D 

Huomenna meinasin kentälle mennä hieman väistöjä tekemään ja sunnuntaina teen jotain kevyesti kun meillä on koirien ja mieheni kanssa lähtö pyhätunturile viideksi päiväksi, ihanaa päästä lomailemaan tän kiireen keskellä! Tosiaan mulla on yövuorot pe-la ja la-su ja sunnuntaina vielä kolme hierottavaa plus se oman hevosen kevyt liikutus ;)


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Muuttoa muuton perään

Uus talli ja uudet kujeet. Nyt kaikki varmaan miettii "eks te just muuttanu kuukaus sit", jep, muutettiinhan me. Muuttoon ei liity mitään tramatiikkaa vaan heräsin yksi aamu valmentajani teksiviestiin jossa kertoi paikassa jonne haluan olisi nyt tilaa ja äkkiä soittoa sinne ja paikkahan siellä oli auki - ainakin elokuuhun asti. Vaikuttaa todella kivalta paikalta ;) Silläkin toi paikka mua kiinnosti todella paljon kun maneesi 1,5km päässä, tallilla on iso hyvä kenttä (joskin tällä hetkellä hieman pehmeä), isot tarhat joissa vapaa heinä. Muutto meni hyvin ja nopeasti, hevonen käyttäytyi todella mallikkaasti. Kävin eilen vielä pikaisesti ratsastamassa Debon kun tultiin uuteen paikkaan, pääosin mentiin aika rennosti, tein paljon siirtymisiä kun touhotti niin paljon. Lopuksi rennot loppuravit eteen-alas.

Tänään Debo oli oikein kiva ja fiksu neiti! Se osaa kyllä käyttäytyä niin hienosti uudessa paikassa. Otettiin tänään jo vähän enemmän treenimuotoista mutta kumminkin aika rentoa liikkumista, niin että saisin sen oikeasti liikkumaan eteenpäin että saataisiin ne lavat auki (epäsopivan satulan takia), oli vain todella inhottava mennä estesatulalla. Tein aluksi muutamia siirtymisiä, kolmikaarista kiemura-uraa ja laukassa pientä ja isompaa volttia, lopuksi vielä kahdeksikkoa - välillä laukalla - välillä ravilla. Lopuksi lisäyksiä! Oli tosi jees tänään, jospa tästä nää treenit taas alkais kun saadaan satulakin vaihdettua. Onneks on toi estepenkki nyt!

Ja palatakseni viime viikkoon...


Tiistaina meillä olikin valmentaja S:n valmennus, yleensä olen ollut aina ihan fiiliksissä tän kyseisen valmentajan valmennuksista. Tällä kertaa tuntui ettei oikein mikään sujunut. Tehtiin pääosin siirtymisiä sekä takaosakäännöstä voltilla, olen kuulemma passiivinen vas. ohjasta jonka takia hevonen on myös sieltä paljon vahvempi, mun pitäis myös antaa mennä sen enemmän eteen eikä vain jarrutella Deboa. Kotiläksyksi saatiin siirtymisiä, siirtymisiä ja siirtymisiä ja niin että hevonen reagoi apuun HETI sekä kotiläksyksi myös tuota tehtävää pienellä voltilla "takaosakääännöstä". Sain tunnista kuvia, joista tulin siihen tulokseen että hevonen on vahva edestä koska se satula valuu edelleen lapojen päälle, vaikka on juuri topattu ja geelikin on alla. Mietinkin kun varusteita pois otin että geelin kohdalta karvat vastakarvassa että onkohan tää pysynyt paikallaan... Mutta se jäi vain ajatusasteelle -kuvia katsellessa tuli totuus esiin. Nyt on pakko ratsastella estesatulalla. Yök. Pakko ajatella vain sitä hevosen hyvinvointia.







Keskiviikkona piti olla vuokraajan päivä. Moni on ehkä huomannut että facebookissa pyörii haaste, jossa ratsastajan pitäis tehdä jotain mitä ei ole ennen tehnyt hevosen kanssa, mekin valitettavasti (:D) saatiin osamme myös tästä haasteesta. Vuokraajani tuli kuvailemaan ja koska olkapääni on edelleen hieman kipeä tippumisesta nii en ottanut sitä riskiä että se tärähtää uudelleen nii pidettiin Debonkaa hassun hauskaa ja hypittiin este maastakäsin :D ja ihan hyvin meni. Toiset meni ilman satulaa ja suitsia esteitä, apua, olisin ehkä kuollut... 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Voi Debo minkä teit

Huhheijakkaa - ajattelin että lauantaina otetaan rento maasto ja otetaan vähä rentoo pitkää laukkaa kentällä, toisin kävi.... Kaveri oli laittamassa pieniä esteitä kentälle kun tulin - pitihän siinä pari kertaa hypätä, lentäen esteen keskelle. Nyt sitten olkapää kipeenä ja saikulla ollaan, ei onneks oo kun ruhjevamma, mutta kyllä ärsyttää taas.

Viime viikolla olin estevalkussa pitkän tauon jälkeen, otettiin aika rennosti ja enemmänkin tekniikkaa kun hyppyjä. Ja sitä et kuuntelee pidätteet ja niin myös että ne menee läpi, tähän sainkin hyvän neuvon: "älä ota pidätteitä myötää-päästä-myötää-päästä vaan pidä-pidä-pidä niin kauan et se oikeesti tulee hitaaksi, pakko senkin on se jossain vaiheessa tajuta" ja niin se tajusikin ;) tätä aion kyllä jatkossakin käyttää. Tehtiin aika perusjuttuja, maapuomeja, muutama pieni pysty. Huomasin että laukassa vasempaan kierrokseen laukassa maapuomeilla jotka ovat kaarevalla uralla Debon on hankala asettua puomien suuntaan eli sisällepäin, ei millään olisi halunnut taipua (lue:pystynyt), vaan olisi halunnut mennä vaan suorana ja otti paljon reippaampia askeliakin. Valkku sanoikin et ihanko tulis takaosasto johon sanoin että viimeks hieroessa oli kireä lanneselästä ja lavoista. Pitääkin hieroa se lähiaikoina!
"Joko mennään?" 

 "Hyppää kuule ihan keskenäs vaan, et hyvää naistenpäivää vaan sullekki" 


  On se kyl näppärä neiti :D 

Meiän pieni karkulainen väsyneenä!  Päätti ottaa yks kaunis päivä hatkat fasaanin perään, josta autotien yli aidan ali junaradalle, onneks lähti fasaani lentoon ja koira palasi takaisin. (Mieheni oli siis lenkittämässä) 


Koirienkaa ollaan hirmuisesti käyty lenkillä ja agilityssä! Sera on ihan innoissaan treeneistä ja menee nykyään ihan älyttömän hyvin. Sitä ei voi enään pitää ees hallilla ilman häkkiä, sil keittää nuppi yli. :) Muutama kuva lenkiltä, ensimmäinen kuva eilen otettu tallilta, on se vaan niin kaunis tuo Sera. Ärsyttää vaan nää kelit nyt, saa joka kerta olla pesemässä koirat kun jossain metässä käy... Nää kun on viel semmossia et vesilätäköt ei paljon hetkauta :D 









Näihin tunnelmiin.... Ja aamupuuroa ja ratsastustunnille ;) ... kipeellä olkapäällä :D